Hima

Jäin eilen hetkeksi aikaa miettimään kotia ja sen käyttötarkoitusta meille. En muista koskaan unelmoineeni omakotitalosta autoineen koirineen pihoineen lapsineen, löyhät kurssini oman elämäni aallokossa ovat perustuneet ihan muille asioille, en välitä olla suurenmoisten ja pitkäjänteisten aikataulujen ja suunnitelmien puristuksessa.

On oikeastaan aivan sama missä asun, kotini seinät eivät ole maailmani rajat. Minä olen ihminen, joka viihtyy hyvin vaivattomasti erilaisissa ympäristöissä, poislukien hammaslääkäriasemat odotustiloineen. Perheemme jäsenten intressit ja iät ovat vaikuttaneet suoraan nykyisen leirimme sijaintiin ja muutaman vuoden päästä täytyy käydä ihan ensimmäinen vakava keskustelu siitä, mitä haluamme kotimme ikkunasta katsella peruskoulun kestävän ajanjakson verran.

Meille koti on kuin Afrikan Tähti -lautapelin lähtöasetelman Kairo tai Tanger. Täältä lähdetään ja tänne palataan, mutta siinä välissä on niin maan kauheasti seikkailua, löytöjä ja kilometrejä. Olen pitkän aikaa luullut olevani kovinkin tyypillinen tähtimerkkini edustaja, kotikolossa saksiaan kalisuttava rapu. Enpä vaan ihan olekaan. Minä tykkään kodista silloin, kun siellä voi tarvittaessa pestä pyykkiä, peseytyä, levätä ja valmistaa ruokaa tai jotain siihen verrattavissa olevaa. Meidän kotona enimmäkseen säilytellään asioita. Tuhannet levyt ja kymmenet soittimet komponentteineen ovat tehneet valintoja puolestamme, ne ovat kaikkialla; päällekkäin, allekkain, vierekkäin, limittäin.

Olen myös siitä helppo asuja, että minulle kotia ei tee seinien väri tai lattiamateriaalien käymä dialogi tapettien kanssa. Olisi liioiteltua sanoa, että välitän sisustamisesta, vaikka minulla on muutamia suosikkeja kotimme irtaimistossa. Hyvänä esimerkkinä ei-toivotusta kokonaisuudesta mainittakoon häälahjaksi saamamme antiikkinen ruokailuryhmä, jota kuljetettiin meille erissä ja osissa puoli vuotta. Kun se viimein huokaisi helpotuksesta ja asettui taloksi keittiöömme, meinasin itkeä ikävästä vanhan keittiön pöytämme perään. Hartaudella matkaa tehnyt häälahja lähti alle viikossa jatkamaan matkaansa ja moitteettomasti aina vanhempieni ensimmäisestä yhteisestä kodista asti palvellut pöytä pääsi takaisin entiselle paikalleen.

Eilen katselin olohuoneen ikkunasta sisään pyrkivää aurinkoa. Siitä minä tykkään kodissa ja kodeissa, kun ikkunoista pääsee valoa sisään. Aikaisempien opintojeni yhteydessä Jyväskylässä asuin hetken aikaa huoneessa, jonka ikkuna oli täpärästi maan pinnan rajassa. Helsingissä asuin pari oikein onnellista vuotta kelvollisessa yksiössä katsellen kahdesta ikkunasta sisäpihan poikki vastakkaisen talon vaalenpunaista rappausta. Ei se nyt varsinaisesti haitannut, ajan myötä alkoi tuntua ihan normaalilta tarkastaa päivän sää internetistä.