Pääasiaa

Siitä alkaen kun olen tajunnut, että päästäni työntyy ulos sarveiskuituja, olen yrittänyt solmia niitä niskaani niin, että ne olisivat mahdollisimman vähän tiellä.  Kolmevuotiaana olin leikannut kynsisaksilla tukkaani niin paljon kuin yletin, sama filosofia toteutuu yhä hiustenleikkuuni kanssa. Tukkani on niin taipuisa ja itsepintainen, että suoristaminen suorastaan yllyttää sen käyttäytymään oikukkaasti. Käsittelemättömänä tukka laineilee yleensä epäsäännöllisesti, usein juuri niin että latvat taipuvat ulospäin. Paras tapa välttää mielipahaa onkin rutistaa hiukset nyrkin kokoiseksi palloksi ja niitata takaraivolle.

Luottokampaajani Suski asuu minusta sadan kilometrin päässä ja tukkakriisini on saanut elää omaa elämäänsä täysin esteettä puolentoista vuoden ajan. Viime vuosina hiukseni ovat käyneet siilimittaisessa platinablondissa, viihtyneet oikein hyvin graafisissa, epäsymmetrisissä ja monenkirjavissa leikkauksissa, otsatukalla ja ilman. Puolentoistavuoden saksettomuuden jälkeen tyvikasvua on enemmän kuin muinoin saävytettyä osaa, mallin olen kertaalleen fiskaroinut niillä luotettavilla oranssikahvaisillani tasapitkäksi. Värjäämiskäsittelyn jäätyä määrittelemättömälle tauolle tukkakin on alkanut kesyyntymään. Pelkään ja odotan seuraavaa kertaa kun pääsen luottosaksijani löylytettäväksi, pyörrän siltä istumalta puheeni epämääräisestä kasvatusprojektista ja oman värin kasvattamisesta, koska Suski on paras alallaan ja luotan pitkulaisen pääni sen mimmin käsiin milloin vaan. Siihen asti käytännön vinkkini puolivallattomalle tukalle on tämä:

1. Pese hiukset
2. Anna niiden kuivua

Ja siinä on reseptini tyylikkääseen ja henkihieveriin kulutetusta käsitteestä surffilaineet. Tältä se näyttää.

Näkisittepä nuo silmäpussini, houhouhou. Sairaan lapsen kanssa valvotun yön silmäpussit voittaa vain kaksi yötä sairaan lapsen kanssa valvotut silmäpussit.